Siirry sisältöön

ISÄNNÖINTIPALVELUJA SATAKUNNASSA KIINTEISTÖSI PARHAAKSI

PYYDÄ TALOYHTIÖLLESI TARJOUS

Sakipa Oy Isännöinti | 02 6344 300 | info@sakipa.fi | avoinna ma-to 9-16, pe 9-14

Asukastiedote koronavirukseen liittyen

24.3.2020

Asukasohjeita koronatartuntojen ehkäisyyn

Lähtökohtaisesti taloyhtiön toiminta jatkuu kuten ennenkin, vaikka joku asukkaista olisi karanteenissa tai eristyksessä.  Karanteenissa olevan tulee ottaa huomioon, ettei hän ole lähikontaktissa taloyhtiön muiden asukkaiden tai esimerkiksi isännöinnin tai huollon kanssa. Eristyksessä olevan tulee noudattaa eristystä koskevia ohjeita, joita hän on saanut infektiolääkäriltä. Eristyksessä olevan pitää ehdottomasti välttää kaikkia lähikontakteja muihin ihmisiin.

Taloyhtiössä suoritettavien kunnossapitotöiden ja muiden huoneistokäyntien tarpeellisuus arvioidaan etukäteen entistä tarkemmin epidemian aikana. Asuntoihin mennään ainoastaan silloin, kun on kyseessä vesivahingon kaltainen kiireellinen toimenpide, jota ei voi siirtää. Tällaisessa tilanteessa ohjeita kannattaa kysyä esimerkiksi valtakunnallisesta neuvontanumerosta 0295 535 535.

Jos isännöinnin tai huollon on kiireellisen korjaustarpeen takia päästävä käymään huoneistossa, on heillä oikeus tiedustella asukkaalta, onko huoneistossa eristyksessä tai karanteenissa olevia. Muuten osakkailla tai asukkailla ei ole velvollisuutta ilmoittaa isännöintiin, jos asukkaita on karanteenissa tai eristyksessä. Myöskään muiden terveyttä koskevia tietoja ei saa levittää naapureille.

Yhteiset tilat käytössä poikkeuksin

Viranomaiset eivät ole toistaiseksi antaneet käyttökieltoja koskien taloyhtiön yhteisiä tiloja kuten saunaa tai pesutupaa. Päätöksen mahdollisesta taloyhtiön yhteisten tilojen käytön rajoittamisesta tai kieltämisestä tekee tarvittaessa taloyhtiön hallitus. Asukkaat voivat käyttää omia saunavuorojaan tai pyykkivuorojaan normaalisti, ellei toisin ole päätetty. Taloyhtiön saunatiloihin ei pidä mennä, jos epäilee sairastuneensa.

Jos asukkaalla on kuitenkin laboratoriokokeissa varmennettu koronatartunta, kaikkien yhteistilojen käyttöä pitää välttää ja huomioida tartuntariski erityisen hyvin sekä noudattaa infektiolääkärin ohjeita.

Huomioi naapurit normaaliin tapaan

Taloyhtiöissä pätevät samat asumisen säännöt kuin ennenkin. Normaaliin elämään kuuluvat esimerkiksi musiikin kuuntelu ja lasten leikit. Jos etätöihin keskittyminen on vaikeaa, voi kokeilla soittaa itsekin taustamusiikkia tai käyttää kuulokkeita tai korvatulppia.

Poikkeustilanne voi ymmärrettävästi aiheuttaa stressiä, mutta ärsytyksen lisääntyessä kannattaa pysähtyä ja muistaa, että poikkeusolot koskevat kaikkia yhteisesti.

Lisätietoja:

Lisätietoja antaa ensisijaisesti viranomainen. Neuvontaa ja tietoa koronaviruksesta saa valtakunnallisesta neuvontapuhelimesta numerosta 0295 535 535.

Vaikutuksesta isännöinnin palveluihin tiedotamme www.sakipa.fi ja asukassivuillamme asukassivut.sakipa.fi . Terveysneuvontaa saa omalta terveysasemalta, akuuteissa oireissa oman alueen terveydenhuollon päivystyksestä ja henkeä uhkaavassa tilanteessa hätänumerosta 112.

Seuraa myös THL:n verkkosivujen päivittyvää sivustoa https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19 .

Valtioneuvoston tietoa koronaviruksesta -neuvonta https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta/puhelinpalvelu-ja-chat

Isännöintiliiton sivusto ”Näin korona vaikuttaa taloyhtiöihin https://www.isannointiliitto.fi/palvelut-ammattilaisille/nain-korona-vaikuttaa-taloyhtiossa/